Ehkä tiedätte sen tunteen, kun kaikki ahdistaa? Kun tuntuu siltä, että on täysin voimaton tämän hullun maailman kourissa eikä omilla valinnoilla tunnu olevan merkitystä? Miten saisin muutettua tätä maailmaa niin, että kaikkien olisi hyvä olla täällä, ilman köyhyyttä ja kurjuutta? Mulla on ollut koko syksyn tällaisia fiiliksiä. Tai oikeastaan jo kauan, mutta tänä syksynä ahdistus on vain kasvanut. Enkä usko olevani yksin. Olisi ihanaa löytää samoin ajattelevia ihmisiä keskustelukumppaneiksi, mutta niitä tuntuu olevan harvassa. Välillä olen lopen kyllästynyt paskanjauhantaan mitä kuulen ympärilläni, enkä jaksaisi kuunnella. Toisaalta en voi näille ihmisille vihainenkaan olla, koska he puhuvat asioista omasta näkökulmastaan ja elämänkatsomuksestaan lähtien. On typerää vihoitella ihmisille, jotka ovat eläneet elämäänsä täysin eri tavoin kuin itse, koskaan syvemmin ehkä ajattelematta kaiken järjettömyyttä. Jokainen nääs näkee maailman sillä tavoin kuin haluaa ja omista lähtökohdistaan, joihin ovat vaikuttaneet syntymäaika, lapsuuden ympäristö ja elämänkulku yleensä monen muun tekijän kanssa.

Esimerkiksi ajattelen kovin eri tavoin työstä ja työelämästä kuin kollegani. He kun ovat enimmäkseen kasvaneet kulttuurissa, jossa työ on elämän tärkein sisältö ja onnenpotkuista onnekkain on se, joka saa olla töissä eläkeikään saakka riippumatta työn mielekkyydestä ja ylipäätään siitä, onko oikeasti onnellinen. Silti työaikana törmään siihen, miten kollegani haaveilevat eläkeiästä ja siitä, mitähän he sitten tekevät kun on niin paljon aikaa kuin olla ja voi, eikä tarvitse työhön enää tulla. He eivät tiedä, mitä tekisivät eläkkeellä, koska työ on ollut se elämän keskeisin asia. Monille on käynyt niin, että he edelleen jäävät jumittamaan ja hengailemaan työpaikalle ja edelleen käyvät siellä eläköidyttyään, koska eivät tiedä, mitä muuta tekisivät kun ei sitä koko ajan kotonakaan jaksa olla ja tv:tä katsella. Ei olla oikeastaan koko elämän aikana pysähdytty miettimään sitä, mitä oikeasti haluaisi tehdä ja mihin aikansa käyttää.

Jos on niin onnekas, että elää 80-vuotiaaksi, on saanut elää 29 500 päivää. Uskomaton määrä päiviä, joista jokainen voisi olla mitä mainioin. Jokainen päivä voisi olla uusi seikkailu, uusi mahdollisuus. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät sen, miten rajallinen aikamme täällä on. Osa ei edes koskaan saavuta tuota 80-vuoden ikää. Siksi meillä ei ole aikaa tulla töihin joka jumalan päivä ja valittaa vallitsevasta tilanteesta. Odotan sitä itseltäni ja myös muiltakin enemmän, että uskallettaisiin tehdä ja ajatella itse. Edes keskustella asioista, vaikka näkökannat olisivatkin erilaiset. Näin jokainen voisi oppia toisiltaan uutta ja moniin maailmamme ongelmiin löytyisi ratkaisuja helpommin. Eikä tarvitsisi potea maailmantuskaa, joka ajoittain saa ainakin minunlaiseni välillä hyvinkin tuohtuneeksi , turhaan.

Toivon kaikille mitä mukavinta syksyä ja iloisia ajatuksia! Tehkää hulluja asioita! Seuratkaa sydäntänne. Toivotaan, että tämä pimeyden aika on pian ohitse.