Usein keskustellessa omien vanhempien tai vanhemman sukupolven väen kanssa omasta tulevaisuudesta, nousevat esiin kysymykset tavoitteista, ”maalista” ja siitä, mihin oikein haluan sijoittua elämässä ja koska olen niin sanotusti ”valmis”. Tämä on aina tavallaan yhtä ärsyttävää mutta myös antoisaa silloin, kun keskustelun vastapuoli on valmis ymmärtämään myös uudenlaisen asenteen elämää kohtaan. Sen, että elämä ei välttämättä ole tietynlainen putki lapsuudesta koulutuksen kautta työhön ja that’s it.

Itse ajattelen, että elämä on tässä ja nyt. Herään joka päivä ja pyrin mietteissäni olemaan kiitollinen siitä, että saan elää mahdollisesti tämänkin päivän huolimatta siitä, mitä edessä on. Elämäni on polku, jota olen seurannut ja se on vienyt mitä uskomattomimpiin seikkailuihin, kun olen antanut sen johdattaa. Aluksi, lukion jälkeen esimerkiksi ajattelin hyvin samankaltaisesti kuten vanhempani, mikä on ymmärrettävää. Omaksumme vanhempiemme arvot yleensä melko vahvasti, kun olemme heidän kanssaan läheisissä tekemisissä ja riippuu täysin vanhemmista, kuinka paljon arvoja ja ajatuksia yksilön sallitaan ja annetaan omaksuvan oman merkityksellisen piirin ulkopuolelta.  Aluksi siis ajattelin, että nyt yliopistoon ja työhön, sitten naimisiin ja lapset-periaatteella. Maailma kuitenkin muuttuu, eikä tämä tavallinen elämänkaari enää istu omaan minään samoin kuin se on sopinut vanhempiemme elämään ja sen aikaiseen maailmaan.

Sanotaan, että muutos on hyvästä. Muutosta on kuitenkin hankalaa käsitellä ja omaksua, kun on tottunut johonkin vanhaan tapaan. Tämä pätee juuri tässäkin asiassa, kun vanhempien on vaikeaa käsitellä lastensa nykyistä elämäntapaa, joka poikkeaa olennaisesti siitä, kuinka he ovat asiat tehneet. On siksi helppo suuttua heille ja syyttää heitä ymmärtämättömyydestä. Yritän itse pitää mielessä tämän asian keskustellessani heidän kanssaan, enkä siten ota heidän ajatuksiaan loukkauksena. On tärkeää siis ymmärtää syyt ihmisten ajattelun takana, jotta välttyisi turhalta väittelyltä ”oikeanlaisesta elämästä”. Useimmitenhan vanhemmat tarkoittavat hyvää eikä ole heidän vikansa, että maailma muuttuu.

En tarkoita tässä mitään mullistavasti erilaista elämäntapaa, joka eroaa valtavasti vanhempiemme vastaavasta vaan erilaisesta ajattelutavasta ja sen vaikutuksesta syntyvään erilaiseen elämänkulkuun. Kun emme enää ajattele, että tietty työpaikka on maali, jota kohti kuljemme ja sen saavutettuamme, vain ”nautimme aikaansaannoksestamme” (kuten esimerkiksi isäni sanoi), on elämässä paljon enemmän koettavaa, kokeiltavaa ja nähtävää. Tämä kaikki ei tähtää mihinkään tiettyyn pisteeseen, jossa olet ”valmis” vaan elämä itsessään on se kaikki. Meillä on tavoitteita, mutta mikään ei ole varmaa nykymaailmassa ja sen vuoksi olemmekin oppineet sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja ehkä käsittäneet, että emme koskaan tule valmiiksi. Ainoa asia, joka omasta mielestäni on tärkein tavoite jokaiselle päivälle, viikolle, kuukaudelle ja vuodelle, on onnellisuus.

Tahdon tällä tekstillä siis sanoa, että eläkäämme elämäämme niin, että olemme onnellisia, mutta ymmärtäkäämme myös niitä henkilöitä ja erityisesti läheisiä, vaikka he eivät jakaisikaan ehkä täysin samaa ideologiaa kanssamme. He toimivat oman aikansa maailman ideologian mukaisesti eikä meidän tule heitä siitä syyttää. Näin voimme vapaasti kulkea omaan suuntaamme elämässä, vaihdella sitä, nauttia ja katsoa, mitä se tuo tullessaan. Koskaan ei voi tietää varmasti, mitä huomenna tapahtuu. Life is our way, it’s all up to us.