Käyn melko säännöllisesti kohottamassa kuntoani uimahallissa. Itse uimistapahtuman lisäksi minua miellyttää tässä koko tapahtumassa saunominen tuntemattomien ihmisten kanssa ja heidän tarinoidensa kuunteleminen ns. sivukorvalla samalla itse löylyistä nauttien. Olen jo monesti tehnyt tätä harmitonta tarkkailuani ja välillä olen tullut erittäin iloiseksi ja inspiroitunut esimerkiksi mummelien päiväkertomuksista niistä ”entisistä ajoista”. Ajoittain puheet voivat olla jopa inspiroivia ja saavat hymyn huulille koko päiväksi. Joskus joudun kuuntelemaan jotakin, mitä en todella haluaisi ja jotkut keskustelut saavat minut pohtimaan syvällisestikin tätä yhteiskuntaa ja sen arvomaailmaa. Kaikki tämä riippuu saunaan samaan aikaan sattuneista henkilöistä ja uimakerran ajankohdasta (aamulla ja päivällä mennessä on erittäin vahva eläkeläispotentiaali).

Nyt olin jälleen saunomassa uinnin jälkeen ja kahden noin 50-vuotiaan naisen välinen keskustelu sai minut mietteliääksi. Toisella naisista oli ilmeisesti joku sukulainen, joka tarvitsi jatkuvaa hoitoa, jopa hoitovuorojen jakamista sukulaisten kesken. Hoitovuorot oli jaettu puoliksi hänen ja hänen veljensä perheen kesken. Nainen valitti, että hänen aikansa ei yksinkertaisesti riitä hoitamaan tätä sukulaista. Naisen perheessä sekä hän että mies kävivät ahkerasti kokopäivätöissä, kun taas naisen veljen perheessä töissä kävi vain toinen pariskunnan osapuolista. Näin ollen nainen oli sitä mieltä, että hänen veljensä perheen tulisi hoitaa sukulaista enemmän siksi, että heillä molemmat eivät käy töissä.

Aloin pohtia tätä asetelmaa, työ-ihmisarvo. Ensiksi, yhteiskunnassamme työtä arvostetaan, sillä tienataan elanto ja se osoittaa että olet aktiivinen. Työllä voidaan perustella oikeastaan kaikki, vaikka seuraukset eivät olisi moraalisesti hääppöisiä, esimerkiksi  ”Tein vain työtäni”, ”En pystynyt auttamaan, koska minulla oli kiire töihin”, ”Minulla on töitä niin en pääse tulemaan juhliisi”. Jostain syystä työ oikeuttaa olemaan välinpitämätön tietyissä tilanteissa muita kohtaan, ja tämä tuntuu olevan kaikille ok. Toiseksi, ihmisarvo tuntuu määräytyvän sillä perusteella, teetkö työtä vai et. Työttömän ihmisarvoa ei tunnusteta liiaksi, koska hän ei ole hyödyksi yhteiskunnalle tuottamalla verotuloja ja kuluttamalla, siksi ihminen on arvokas yhteiskunnalle (ja samalla ihmisten mielissä ihmisenä) kun hän käy töissä.

Karkeasti sanottuna naisen mukaan hänen veljensä perhe, jossa pariskunnasta vain toinen käy töissä (eli toinen on arvokas ihminen ja voi sanoa työn syyksi mihin vain) ja toinen ei, on velvollinen auttamaan enemmän sukulaisen hoidossa.  On automaattisesti oletettu, että työtön osapuoli on toimeton ja siksi pystyy ja hänen tulisi auttaa enemmän. Ei oteta huomioon työttömän osapuolen muita tekemisiä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä tai muun palkattoman työn määrää, kuten kotiaskareita tai ponnisteluja työn saamiseksi.

Tuli sellainen tunne, että sairaan sukulaisen hoitaminen nähdään velvollisuutena, ei tärkeänä työnä ja auttamisena. Uskon, että läheisen hoitaminenkin käy välillä hermoille, mutta missä vaiheessa läheisen auttamisesta on tullut vähemmän arvostettua kuin oikea työssä käyminen.  Ymmärrän yhteiskunnan paineen tienata elanto toimeentuloa varten, mutta miksi tienaaminen on kääntynyt kokonaan ylitse muiden arvojen, kuten läheisten auttamisen ja pyyteettömän työn tekemisen, josta saatu ilo palkkana tuntuu monin verroin paremmalta kuin raha tilillä? Miten palkkatyö on parempi ja oikeuttavampi erilaisiin tekosyihin kuin jos työnä on palkaton auttaminen?

En tarjoa valmista ratkaisua saunassa olleen naisen ongelmaan, mutta ymmärrän yhteiskunnan paineen, joka häneen kohdistuu sekä nämä ajatukset työn oikeuttavuudesta.  Ratkaisu ei ole helppo. Tahtoisin herätellä ajatuksia sellaisesta yhteiskunnasta, jossa tämäkään nainen ei joutuisi valitsemaan työn ja auttamisen välillä ja pohtimaan älyttömiä asioita auttamisesta velvollisuutena ja panikoimaan elannon saamisen vuoksi. Jos palkkatyötä ei pidettäisi ihmisarvona ja oikeutuksena toimia kuten haluaa, eikö silloin meidän kaikkien olisi parempi olla?

Kuvaako tämä saunakeskustelu yhteiskunnan sosiaalista tilaa?