Miksi on niin vaikeaa relata? Miksi tuntuu kovin hankalalta keskittyä edes pieneksi ajaksi vain omaan hengittämiseen ja elää tässä hetkessä? Vaikka olen paljon jo harjoitellut tietoista läsnäoloa TÄSSÄ ja NYT, on se silti helpommin sanottu kuin tehty. Alle minuutin ajassa ehtivät jo ajatukset karkaamaan johonkin, mikä on vielä tänään edessä ja tehtävä. Mutta kun jaksaa olla hetken siinä vain, itsekseen hengitellä vähän aikaa silmät suljettuina, oleminen helpottuu.

Välillä kuitenkin on elämässä hetkiä, jolloin ainakin itsellä adrenaliini virtaa niin paljon, että pelkästä olemisesta ja hengittelystä ei meinaa tulla mitään. Esimerkiksi jos edessä on jokin tärkeä tapahtuma kuten työhaastattelu, ovat ajatukset jo tapahtumaa edeltävänä päivänä suuntautuneet niin tiukasti tulevaan suoritukseen, että sitä on hankala työntää mielestä. Onhan se hyväkin asia, että sitä adrenaliinia ja jännitystä on, ja tuntuu, että se on itsellä ainakin ihan hallussa ja auttaa suorituksen tekemisessä. Joillakin jännitys muodostuu taas niin suureksi, että se haittaa koko suoritusta eikä rajoitu alkukankeuteen. Tässä tilanteessa varsinkin on tärkeää yrittää rentoutua monta kertaa ennen tärkeää tapahtumaa keskittymällä käsillä olevaan hetkeen. 

Uskon, että rentouden oppimisessa kehittyy. Ainakin iän myötä tulee varmuutta kohdata erilaisia tilanteita ja kärsivällisyys keskittyä kasvavat. Joillakin on jo alusta asti kyky olla stressaamatta ja jännittämättä liikoja, ja tämän kyvyn oppimisessa ovat suuressa osassa lähiympäristön tekijät.  Jos opitaan jo varhain kohtaamaan erilaisia sosiaalisia tilanteita ja yllättäviäkin käänteitä, ei niiden kohtaaminen tunnu myöhemmin niin vaikealta. Lähiympäristön avoin, yrityksiin ja erehdyksiin kannustava asenne muokkaa meissä varmasti sitä, kuinka rennosti osaamme näin isona olla. Missään vaiheessa koulutuksemme ei ota näitä asioita esiin, esimerkiksi jännityksestä ei puhuttu ainakaan oman peruskoulu-urani aikana mitään vaan siitä tehtiin lähinnä tabu. Ylipäätään yhteiskuntamme ei liiemmin korosta itsensä etsimisen ja pysähtymisen tärkeyttä kun vallalla on suorittamisen ja tehokkuuden maksimointia ihannoivat arvot. Tämä on tärkeää tiedostaa, jotta voi edes yrittää rentoutua. Ympäristöstä riippumatta me saamme ajatella kuten haluamme ja meillä on oikeus rentoutua. Missä vain ja milloin vain. Tämä asia on vain opeteltava itse näin aikuisena ja hankkia apua tarvittaessa, vaikka keskustella samanhenkisten kanssa selviytymiskeinoista.

Olisi tärkeää tehdä päivittäin rentoutumisharjoituksia, varsinkin jos elää hektistä elämänvaihetta.  Palata niin sanotusti alkuun, juurille, minuuteen. Yksinkertaisuuteen. Ajatella: Minä istun nyt tässä lattialla. Olen tässä, vain minä. Hengitän, siis olen olemassa. Olen vapaa olemaan minä. Ihana minä. Haastavaa se on, mutta voin suositella.

Jos on tulossa jokin iso juttu elämässä, pysähtymisen merkitys korostuu. Kannattaa pohtia: ”Mitä sitten jos epäonnistun? Mitä jos onnistun? Kaikki on vain elämää. Kaikki jatkaa kulkuaan, linnut, tuuli, merivirrat. Tapahtuu minulle mitä tapahtuu, kaikki jatkaa kulkuaan kuten ennenkin. Miksi ottaa liikaa paineita tulevasta. Elämme vain yhden elämän ja teemme siinä sen mihin pystymme, tärkeintä on olla tässä, nyt ja onnellinen. Elän ja hengitän, se on pääasia tuli mitä tuli.”

Varsinkin kesä on rentoutumiseen otollista aikaa, kun on niin kaunistakin ja voi lepuuttaa katsetta puiden vihertävissä latvoissa.  Et tarvitse enempää omassa hetkessäsi kuin sinut sellaisena kuin olet. Tsemppiä kaikille rentouden etsintään!