Monilla meistä on jokin asia, mitä olemme yrittäneet useitakin kertoja siinä onnistumatta. Tästä asiasta on jäänyt pysyvä mielleyhtymä alitajuntaan epäonnistumisena, jota ei todellakaan kannata yrittää enää koskaan uudelleen.  Itselläni on myös sellainen ja olen kehittänyt sen oikeastaan aikojen saatossa, tehnyt siitä oikein varsinaisen mörön. Tämä asia on opettaminen.

 Jossain vaiheessa elämääni ajattelin kasvatusalan olevan minulle sopiva juttu ja kokeilin opettamista, niin lapsien kuin vähän vanhempienkin. Kokeilin, miltä tuntuu olla ihmisten edessä arvioitavana ja samalla yrittää olla itsevarma ja tietävinään asiasta, mistä todellisuudessa ei ollut mitään tietoa. Näissä tilanteissa olin todella epävarma enkä kokenut oloani kotoisaksi. Minusta tuntui, että en pysty tähän. En voi olla muiden edessä jos en tiedä tästä opettamastani asiasta aivan kaikkea. Lisäksi erityisesti lasten kohdalla oli hankalaa hallita tilannetta ja keskittyä samalla pitämään kuria. En pitänyt siitä laisinkaan. Lopetin kaikki opettamiseen liittyvät hommat ja suuntasin uusille poluille.

Näin myöhemmin olen alkanut pohtia, olenko aivan suotta rakentanut opettamisesta itselleni sellaisen asian, mihin en missään tapauksessa halua enää ryhtyä vain sen takia, että minulla on nämä kokemukset asiasta. Kaikki kokemukseni ovat negatiivisia ja aiheuttaneet sen, että ajattelen olevani kykenemätön toimimaan enää koskaan opetustehtävissä. Iän myötä minulle on muilla poluillani tullut tavallaan opettamiseen liittyviä esiintymis- ja esitelmänpitotehtäviä ja olen tällöin huomannut, että kun handlaan aiheen, osaan nauttia esiintymisestä ja asiani kertomisesta suunnattomasti. Tykkään tehdä vaikutuksen ihmisiin ja saada tekemästäni kiitosta.

Voisiko olla ehkä sittenkin mahdollista, että opettaminen sopii minulle? Kaikki aiemmat ammatillisesti kasvatukseen liittyvät kokemukset kummittelevat mielessäni epäonnistumisina mutta samalla huomaan haaveilevani opastukseen ja jopa opettamiseen liittyvistä tehtävistä. Olisi myös hienoa auttaa ihmisiä neuvomalla heitä tai antamalla vinkkejä. Ehkä se, että olen aikaisemmin kasvatusalalla toimiessani saanut opettamisesta negatiivisen kuvan ja huonoja kokemuksia, on vaikuttanut niin vahvasti itsetuntooni, että olen torpannut koko mahdollisuuden mielessäni. Kuten aiemmin mainitsin, olen kyllä nauttinut opettamisesta kun olen ollut aiheestani perillä. On eri asia olla opettajana lapsille erilaisissa oppiaineissa, joista ei voi millään tietää kaikkea kuin neuvoa ihmisiä aiheessa, joka on itselle rakas ja tuttu. Minulle ei vain taida sopia lajien kirjo vaan tarvitsen kapeamman osa-alueen, jossa voin opastaa. Se on varmaa, että aina tulee vastoinkäymisiä. Vanhemmiten nekin osaa ehkä ottaa kypsemmin vastaan eikä luovuta yhtä helposti.

Onkohan niin, että annamme liian helposti epäonnistumisten ja mielleyhtymien hallita valintojamme vaikka jokin toiminta olisikin meille varsin luonnollista? Tätä olen siis pohtinut viime aikoina paljon. Vaatii todella paljon uskallusta lähteä takaisin polulle, jolta on joskus hypännyt pois ajatellen ”ei koskaan enää”. Ehkä tässä kliseessä on tosiaan jotain perää. Aina vaan aika tai toiminnan ei muoto ole oikea, kuten itseni kohdalla. On kai löydettävä uudestaan se itselle sopiva muoto, jos jostain syystä kauan sitten kuopattu asia alkaakin kiinnostaa. On selvää, että viisauden karttuessa tiedostamme, että vika ei ole meissä itsessämme vaan siinä tavassa miten toimimme tai olemme joskus toimineet. Omalla kohdallani lasten opettaminen eri oppiaineissa ei ole ollut minulle oikea tapa opastaa. Se ei ollut sellainen, josta olisin nauttinut. Tiedostamalla tämän voin nyt siirtyä eteenpäin ja pikkuhiljaa kehitellä omaa tapaani opettaa ja opastaa, jos sitä haluaisin vielä joskus tehdä. On löydettävä se oma juttu, jota voi jatkaa loputtomiin.

Uskon, että monella on tällaisia asioita tullut elämän varrella. Asioita, jotka eivät ole luonnistuneet aikanaan, mutta myöhemmin mietitään, että josko sittenkin minusta olisi siihen. Toivotan kaikille onnea oman tien löytämisessä. Yritän itse saada selville sen tavan ja aiheen, jossa minun kuuluu opettaa muita, koska asia pyörii niin monesti mielessäni. Ehkä vielä jonain päivänä astun muiden eteen tai opastan ihmisiä henkilökohtaisesti, ken tietää! Avoimena eteenpäin!