Tässä aina silloin tällöin pohdin parisuhteita ja nyt voisin tuoda pohdintojani julki. Parisuhteen määrittelen kahden ihmisen väliseksi suhteeksi, johon useimmiten liittyy voimakkaita tunteita. Erityisesti länsimaissa parisuhteet perustuvat vapaaseen tahtoomme, ja saamme valita itse mieleisemme kumppanin. En tee tässä eroa avio- tai avoliiton välille, koska en näe sormuksen muuttavan itse suhdetta mihinkään vaikka lakipykäliä tulee toimintaan lisää. Ennen kaikkea näen parisuhteen siten kuin suurin osa ihmisistä, kahden ihmisen keskinäiseksi sopimukseksi olla yhdessä ja tukea toista, ilman muita osapuolia. Parisuhteessa ollaan yhdessä toisen ihmisen kanssa ja pitkään parisuhteeseen kuuluvat erilaiset vaiheet ja ikäkriisit.

Kulttuurissamme ei oikeastaan hyväksytä muun laisia suhteita. Emme tule siten ajatelleeksi edes mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että meillä jokaisella on se parempi puolisko tuolla jossain ja että yhden ihmisen kanssa sitä ollaan kerrallaan. Myös pettäminen on tämän myötä määritelty lähes rikolliseksi toiminnaksi yleisyydestään huolimatta. Kaikella on taustansa kristillisessä etiikassa. Uskonto alun perin on vakiinnuttanut Suomessakin kahden ihmisen perhemuodon. Lisäksi yhteiskunta ja markkinatalous hyötyvät kahden ihmisen talouksista: kahden ihmisen suhde on tehokas kombo työelämässä koska arjen pyöriminen mahdollistuu tehokkaammaksi maksimoiden työhön käytetyn ajan ja kotitalouksien jakautuessa kymmenen hengen talouksien sijasta kahden ihmisen talouksiin, voidaan yhden jääkaapin myymisen sijasta myydäkin viisi.

Vaikka itsekin elän tällä tavoin määritellyssä suhteessa, en voi välttyä ajatukselta, että onko tämä ollenkaan järkevää muutoin kuin edellä mainitsemistani ulkoisista, kulttuurin ja yhteiskunnan vaatimista syistä. Hyvinvoinnin kannalta asia onkin erittäin mielenkiintoinen. Lisääkö ja ylläpitääkö kahden ihmisen välinen suhde onnellisuutta? Onko todella mahdollista, että yksi ihminen voi antaa sinulle kaiken sen, mitä koko elämäsi aikana tarvitset? Romanttisesti ja ideaalisesti ajateltuna kyllä, mutta rationaalisesti ajateltuna siinä ei tunnu olevan järkeä. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että voisin saada kaiken haluamani samalta ihmiseltä. Senhän takia meillä on ystäviä ja muita sosiaalisia suhteita, jotta emme olisi vain yhden ihmisen varassa. Ystävät vaihtuvat, jotkut tulevat ja toiset jäävät ja he antavat meille iloa ja onnellisuutta, nimenomaan erilaista mitä saamme kumppaniltamme.

Mutta kaikki se, mitä parisuhteeseen kuuluu ja ystävyyssuhteisiin ei, on toinen seikka, joka onkin hivenen hankalampi asia. Se on suorastaan paheellisena kielletty puheenaihe. Koska ystäviäkin on erilaisia ja toiset ystävät antavat meille erilaisia ajatuksia, joita tarvitsemme mennäksemme eteenpäin, miksi parisuhde on niin rajoitettu kahden ihmisen kesken? Koska parisuhteessakin on monta puolta, joihin luonnollisesti ei voi kaikkiin olla tyytyväinen, eikä olisi luonnollisempaa jakaa rakkaussuhteet enemmän kuin sen yhden ihmisen kanssa? On surullista, että leimataan pettäjäksi jos on halunnut vain saada joltakin lisää hellyyttä ja hyväksyntää jos sattuu olemaan henkilö, joka vaatii tätä enemmän. Jotkut asiat toki on mahdollista korjata parisuhteessa ajan kuluessa, saada esimerkiksi enemmän inspiraatiota parisuhteen toiselta osapuolelta kun se muuttuu ajan myötä ja ns. kulmat hioutuvat. Mutta jos joku parisuhteen ulkopuolinen tekee sinut tavalla tai toisella (en tarkoita aina seksiä, vaikka se useimmiten mieleen tuleekin) onnellisemmaksi ja antaa iloa, jota et siltä toiselta aina saa, niin eikö se voisi olla sallittu ja täysin hyväksyttävä asia? Saattaa olla, että ajan myötä myös tämä asia muuttuu yhteiskunnassamme, onhansamaa sukupuoltakin olevien välisten suhteiden tunnustamisessa jo tultu pitkälle.

En sano, että muutos vapaaseen parisuhteeseen olisi helppo, tuskin itsekään siihen nyt pystyisin enkä tiedä edes haluaisinko sitä heti. Avoimuus ja ihmisten välinen kunnioitus ja kaikkien tunteiden huomioiminen on tärkeintä.  Hyvinvoinnin eri ulottuvuudet kiinnostavat minua syvästi ja siksi tahdoin ottaa tämän asian esille. Koska parisuhde useimmiten tekee meidät hyvinvoiviksi, voisi siinä olla vielä enemmänkin potentiaalia jos se määriteltäisiin toisin. En ole mikään avoimien suhteiden puolustaja, mutta pohdintojeni jälkeen näen niissä osittain järkeä ja tavallaan luonnollisuutta kun taas meidän tämänhetkinen parisuhdemalli tuntuu aika epäluonnolliselta. Kaikki saavat muodostaa oman mielipiteensä, mutta olisi hienoa, jos tätäkin vakiintunutta mallia voitaisiin pohtia syvällisemmin ja järjen kanssa ilman tuomitsemisia.
Feel the love generation!